Matkoja minuuttimetsiin: Vieraana tirskuttavien tiaisten kodissa

Tiesitkö, että sana metsä tarkoitti joskus rajaa, reunaa, äärtä, jonka takaa alkoi suunnaton toinen valtakunta? Suunnaton valtakunta. Näin kertovat taiteilijat Ritva Kovalainen ja Sanni Seppo suomalaisen metsänhoidon muuttamaa maisemaa kuvaavassa kirjassaan Metsänhoidollisia toimenpiteitä.

Ajatus loputtomiin jatkuvasta metsästä tuntuu todella kaukaiselta sellaiselle, joka koluaa retkillään enimmäkseen kansallispuistojen ulkopuolella sijaitsevia eteläsuomalaisia metsiä. Valtakunnat on täällä rikottu piskuisiksi plänteiksi. Hehtaari siellä, pari tuolla. Välissä taimikkoa, hakkuuaukkoja ja viivottimella vedettyjä mäntyrivejä. Puita riittää, mutta metsää on vaikea löytää.

Näistä ei ole pulaa.

Näitä on paljon vaikeampi löytää. Kuva viime syksyisellä sieniretkellä löytyneestä piskuisesta, lumoavasta vanhasta metsästä.

Itärajan toiselta puolen voi vielä löytää metsiä, jotka todella levittäytyvät loputtomina valtakuntina. Kuva on Maksimjärvensalolta, jossa aarniometsät levittäytyvät 100 000 hehtaarin alueella. Sielläkin tosin ikimetsien reunoja nakerretaan jo hakkuilla.

Näitä metsäsirpaleita Kovalainen ja Seppo alkoivat kuvausreissuillaan mitata hehtaarien sijaan minuuteissa, eli kuinka kauan kestää kävellä metsän läpi aukolta aukolle tai taimikolta taimikolle. Enimmäkseen he löysivät kolmen minuutin tai viiden minuutin metsiä. Tämä kertoo karua kieltä siitä, millaiseksi metsäluonto on vain joissakin vuosikymmenissä muuttunut.

Minä kuljen paljon tällaisissa muutaman minuutin metsäpalasissa ja jossain vaiheessa aloin miettiä, että niitä voisi koostaa ihan omaan juttusarjaan. Jokaisessa säästyneessä vanhan metsän sirpaleessa on jotain erityistä, jotain kertomisen arvoista.

Tässä siis ensimmäinen kertomus matkoistani minuuttimetsiin. Siinä sukelletaan tiaisten asuttamaan kallioiseen metsään Lohjalla. Kuten kuvista voi päätellä, tästä retkestä on jo jokunen kuukausi aikaa. Syksy täplitti vielä maisemaa. Värit eivät olleet enää aivan kirkkaita vaan sellaisia, joissa vesiväripaletin sävyt ovat jo alkaneet sekoittua toisiinsa. Horisontissa kajastanutta valonauhaa lukuunottamatta taivas riippui siniharmaana.

Matka oli alkanut tiheän taimikon läpi rämpimisellä. Sitten nousu jyrkkää rinnettä pitkin. Ohitin ensimmäiset kelot. Siinä vaiheessa alkoi hymyilyttää. Kalliot olivat vuosikymmenten saatossa saaneet paksun sammalhatun pehmein poronjäkäläkoristein. Kuljin metsän porttina seisovien kilpikaarnamäntyjen lomasta ja jatkoin matkaa varovasti astellen.

Se alkoi lyhyinä tirskutuksina jostain hieman kauempaa. Tiheän kuusikon läpi mutkittelevaa polkua kulkiessani tirskutus hiljeni. Pysähdyin ja pian talitiainen lennähti viiden metrin päähän motkottamaan. Seisoin hetken hiljaa paikallani. Pari uteliasta sinitiaista kävi myös tutkimassa lähempää, kuka täällä oikein kulki. Jatkoin retkeä kuvauspaikkoja etsien ja metsää kuulostellen. Haikea tjyy-tjyytjyy-vihellys paljasti taas yhden metsän asukkaista; jossain lähistöllä hömötiainen istui pörheänä oksalla, musta pipo silmille valahtaneena.

Yht'äkkiä tirskutus oli joka puolella ja pienen matkan päässä näin tiaisten pyrähtelevän sinne tänne. Hiivin varovasti vielä hieman lähemmäksi. Silmät poimivat ensin uhmakkaat talitiaiset ja kipakat sinitiaiset. Sitten kuusitiaisen valkoisena loistavan takaraivon. Mättään takana maassa taas vilahti töyhtö, jonka omistajasta oli mahdoton erehtyä – metsän punkkari, töyhtötiainen, pyrähti maasta vikkelästi katajan suojiin. Lopulta löysin myös hieman kauempana touhua hiljaa seurailleen hömötiaisen. Tiaisparven lisäksi lähipuissa pyöri muutamia hippiäisiä.

Linnut tuntuivat poikkeuksellisen rohkeilta ja uteliailta. Kuusitiainen pyrähti useamman kerran ohitseni lähes pipoani hipoen. Töyhtötiainen jatkoi ruuanhakua jäkälikön seasta vain pienen matkan päästä. Toki se tarkkaili liikkeitäni, muttei kokenut minua syyksi keskeyttää ateriointiaan. Siirryin metsän suojista avoimelle kalliolle ja samassa syy tiaisten uteliaisuuteen selvisi: kalliolla oli linnuille ruokintapaikka. Pian tirskutus kuuluikin taas lähipuista - linnut tulivat katsomaan, olinko tuomassa niille ruokaa. Harmitti tuottaa pettymys. Kallio putosi jyrkkänä alas rantametsään ja lehdet tiputtaneiden puiden välistä pilkotti vettä. Ruokintapaikka oli todennäköisesti laitettu juuri siihen kuvausajatukset mielessä.

Kalliolta jatkoin matkaa metsän läpi ja lähdin laskeutumaan jyrkähköä rinnettä. Rinteen alla tie katkaisi metsän. Tien toisella puolella oli vielä pieni jyrkänteenalusmetsänä säilynyt vanha kuusikko, jota pysähdyin tutkimaan. Aioin kiivetä jyrkänteen päälle tähyilemään maisemia, mutta aikomuksen keskeytti innokkaana metsätietä pitkin tepsutellut hirvikoira isäntineen. Lyhyen rupattelun jälkeen päätin palata samaa reittiä takaisin. Ehtisi ne maisemat tarkastaa joskus hirvenmetsästysajan jälkeenkin.

Kiipesin takaisin kalliolle ja sain heti seurakseni pari sinitiaista. Kuvasin maisemaa ja metsää ja innostuin kokeilemaan päällekkäisvalotuksia. Välillä pysähdyin tarkkailemaan tiaisten touhuja. Yhteensä taisin viettää tässä parin minuutin metsässä yli kaksi tuntia ja pidemmäksikin aikaa tutkittavaa olisi riittänyt. Aina ei retkellä tarvitse kerätä kilometrejä. Itse olen nykyisin jopa melko kehno siinä, mutta muistan myös ajan, jolloin luonnossa liikkuessa omien fyysisten rajojen etsiminen oli tärkeä motivaattori. Enää en malta kiiruhtaa [sic], koska niin moni laji tai muu yksityiskohta saattaisi silloin jäädä huomaamatta.