Jos pitäisi valita lempipöllö niin se saattaisi olla lehtopöllö (koska tunturipöllö on niin epätodellisen oloinen olento ettei sitä uskalla valita). Lehtopöllön aavemainen ulvonta kevättalven yössä on kerta toisensa jälkeen hätkähdyttävä kokemus. Että miten eläimestä, joka päiväsaikaan oksalla nuokkuessaan näyttää niin suloisen lempeältä, voi lähteä sellainen ääni? No ei sillä, eihän vaikkapa kettu tai ilveskään varsinaisesti näytä ääneltään.
Palasin vielä myöhemmin illalla kuuntelemaan huhuilua. Heitin niskaan toppatakin, jalkaan miehen valtavat huopavuorelliset saappaat, poimin mukaan lasillisen viiniä ja nimitin tapahtunutta myöhemmin pöllöretkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti