keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Ukkosretki Karnaistenkorpeen

Kun lämpimänä loppukesän päivänä tekee mieli pyrähtää metsään, ei turhalle jahkailulle ole tarvetta.

Tai niin sitä luulisi. Hieman myöhemmin muistin, että sääennusteen tarkistamisen verran saattaisi joskus kannattaa jahkailla. Ei ihan riitä, että on edellisenä päivänä katsonut säätiedot ja lähtöhetki näyttäisi juuri sellaiselta kauniilta ja puolipilviseltä, mitä luvattiinkin.



Nappasin mukaani 2- ja 7-vuotiasta retkiseuraa ja lähdimme kohti yhtä vakiokohdettamme, Karnaistenkorpea ja Sorvalammen laavua siellä. Tämä oli ensimmäinen retki 2-vuotiaan kanssa, kun mukaan ei otettu mitään kantovälineitä. Pähkäilin etukäteen, että matka (reilu kilometri suuntaansa) oli sellainen, että tyyppi jaksaisi kyllä itsekin kävellä ja jos ei jostain syystä jaksaisi, niin voisin napata hänet joksikin matkaa reppuselkään. Muutenkin olimme liikkeellä kevyin varustein; repusta löytyi vain eväät ja repun pohjalle unohtunut muovipussi, joka osoittautui erityisen mukavaksi unohdukseksi. Tätä kirjoittaessani jäin muuten pohtimaan, että miksi minkäänlainen ea-pakkaus ei automaattisesti kuulu näiden spontaanien pikkuretkien varusteluetteloon. Yöretkille kyllä. Ehtiihän sitä sattua ja tapahtua parin tunnin tutkimusmatkallakin ja kun metsässä ollaan, niin haaverin osuessa kohdalle varmasti kaduttaa tällainen ihan turha unohdus. Lupaan siis jatkossa skarpata.


Vaihtelun vuoksi valitsin lähtöpaikaksi Kisakallion läheisen lähtöpisteen. Aina ennen olimme aloittaneet Karnaisten retket Ahvenalammen eteläpuoleiselta parkkipaikalta. Retkiseurani hävisi nopeasti johonkin ensimmäisen mutkan taakse. Koska äänten perusteella tyypit eivät kadonneet kovin kauas, huomioni iskeytyi siellä täällä sammaleesta pilkottaviin vaaleisiin lakkeihin: lampaankäävät olivat valloittaneet metsänpohjan! Vaan mihin ihmeeseen ne saisi jemmattua? Aloitin vanhalla kunnon huppukikalla, mutta kovin pitkälle en päässyt, kun huppu oli jo täynnä. Siinä vaiheessa tajusin kaivella reppuani vähän tarkemmin ja löysin sieltä sen jemmaamani (mahdollisimman räikeän) muovikassin. Ei järin tyylikästä, eli kohtuullisesti nolotti aina kun joku tuli vastaan, mutta ajoi asiansa. Jatkossa en mene metsään potentiaalisena sienestysaikana ilman perintöpärekoria.


Ehdimme kulkea suunnilleen puolet matkasta, kun kesäsään monimuotoisuus muistutti itsestään. Jostain kuului jyrinää. Hups. Lähempänä lähtöpistettä olisin saattanut kääntyä varmuuden vuoksi takaisin, mutta nopean tilannearvion jälkeen päätin, että jatkamme matkaa. Olimmehan kuitenkin menossa kohti laavua, jossa olisi hyvä pitää sadetta ja ukkosta, joka toivottavasti ei sentään räpsähtäisi ihan päälle. En tiedä missä vaiheessa elämää lapset yleensä alkavat pelätä ukkosta (tai alkavatko edes kaikki), mutta olin ihan tyytyväinen siitä, ettei retkiseurani ollut sellaista jyrinää tai edes salamointia pelkävää sorttia. Nurinaa aiheutti vain se, kun jouduin välillä patistelemaan tyyppejä pitkospuiden ja aarrekätköjen ääreltä, että ehtisimme perille ennen ukkosta.

Karnaistenkorpi runsaine lahopuineen on mainio paikka myös kääpäretkeilyyn. Tämä taitaa olla punahäivekääpä.
2-vuotias oli jo varsin taitava sinkoilemaan juurakkoisilla poluilla.
Korkeina huojuvat kuuset, sammalaiset maapuut, tuoreet myrskynkaadot, saniaiset, mättäät, juurakkoiset polut,
lohkareet ja korkeat kalliot tekevät Karnaisista melkoisen satumetsän.
Tätä upeaa ja mystistäkin luonnon uurtamaa kalliota jaksan ihmetellä kerta toisensa jälkeen. Tällä kertaa vielä puiden varjot toivat oman taiteellisen silauksensa sen pintaan.
Patistelu osoittautui lopulta hieman turhaksi ja ehdimme puuhailla laavulla hyvän tovin, ennen kuin ensimmäiset pisarat alkoivat tipahdella maahan. Lopulta saimme ihan kunnon saderymäyksen niskaamme, mutta salamat kiersivät onneksi jostain sopivan etäisyyden päästä. Laavu oli sateen pitämiseen mitä tunnelmallisin paikka, joten mikäs siellä oli ollessa. Pienemmät retkeilijät taas totesivat vastapäisen puuvajan vielä tunnelmallisemmaksi (tai mielenkiintoisemmaksi) mestaksi, joten laavun suojissa oli myös mukavan rauhallista.

Laavun jyrkähköt kalliot houkuttivat märkyydestä huolimatta kiipeilypuuhiin.
Sateen väistyttyä oli aika lähteä kulkemaan takaisin. Matkalla kuurot yllättivät vielä muutaman kerran ja pakenimme niitä puiden alle. Sadevaatteet eivät tosiaan kuuluneet tällä kertaa retkivarustukseen, mutta tämä oli retkiseuran mielestä ehkä päivän hauskin leikki, joten unohdus oli lopulta ihan onnellinen.



Alueen luontoon voi tutustua tarkemmin myös luontopolun rastien avulla.
Aivan loppumatkasta nuori retkiseura alkoi jo vähän väsähtää, mikä näkyi parhaiten nousseina desibeleinä. Moni sanoo, että metsään kyllä mahtuu ääntä, mutta itselläni on tähän vähän kaksijakoinen suhtautuminen. Toki metsäretkillä puretaan ylimääräistä energiaa ja kun lapsista on kyse, niin väistämättähän siinä syntyy vähän ääntä. Haluan kuitenkin opettaa pienelle retkeläisille, että metsä on metsäneläinten koti ja meidän pitää muistaa, että olemme siellä vieraina. Lisäksi Karnaisten kaltaisilla retkeilypaikoilla on syytä huomioida myös muut poluilla kulkijat. Saattaahan olla, että juuri se takanamme kulkeva tyyppi on tullut väsyneenä ja stressaantuneena metsään nauttimaan rauhasta ja hiljaisuudesta. Siksi puutun hommaan, jos äänenvoimakkuus on turhan kova tai jutut menevät muuten tarpeettoman mekkalan puolelle. Käytin hyväksi toteamaani pehmeää hiljennyskeinoa ja aloin itse kuiskailla. Osoitin oksalla istunutta oravaa ja supatin, että sitä pelottaa kova meteli ja jatkoin, että tuotakaan rungolla kiipeilevää pikkuista puukiipijää me ei varmaan metelöidessä oltaisi huomattu. Varsinkin 2-vuotiaaseen tämä taisi tehdä vaikutuksen, sillä vielä useamman kuukauden päästä tyyppi selitti innoissaan, että metsässä ei saa huutaa, koska emäimet voi säikähtää.


Tässä kohtaa valo tippui erityisen kauniisti vesipisaraisen oksiston läpi.
Ainoana aikuisena lasten kanssa retkeillessä valokuvaus on kuitenkin lähinnä nopeaa räpsimistä,
eikä kuva ihan tee oikeutta näylle.


Retken päätteeksi minulla oli täpötäysi muovikassillinen lampaankääpiä ja pari uneliasta retkitoveria. Kotona sieniä putsatessa huomasin, että saaliin sekaan oli sattunut pari typäskääpääkin. Mielenkiintoista, kuinka sieniä käsitellessä ero näiden lajien välillä on selvä (lampaankääpä on harmaanruskea, typäskääpä taas oranssinruskea), mutta ei ole ensimmäinen kerta kun metsässä olen tehnyt tämän lajiparin kohdalla väärään määrityksen. No, lajien opettelussa, oli kyse sienistä, linnuista kasveista tai mistä vain, oppii myös tehokkaasti nöyryyttä. Että koskaan ei ole valmis ja helpoissakin tapauksissa voi tehdä virheitä, jos ei ole huolellinen.

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa olleen tunnelmallinen retki. :) Muovipussi kannattaa tosiaan olla aina repussa - nolo tai ei, se on usein niin kallisarvoinen silloin, kun tilanne on päällä! Itse pidän aina jotain pussia joka ikisen repun ja laukun pohjalla, ettei vain jouduta siihen tilanteeseen, että edes sitä muovipussia ei olekaan mukana juuri silloin, kun sitä tarvitaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ehdottomasti kesän mieleenpainuneimpia retkiä :) Jemmamuovipussi on kyllä pelastanut monesti pulasta jos toisesta, mutta toisaalta inhoan sellaisia epämääräisinä laukuissa pyöriviä pusseja (niitä tosin riittää, koska oon mestari jemmaaman itseltänikin salaa kaikenlaista epämääräistä laukkuihin, reppuihin ja taskuihin). Ehkä kompromissina siirryn käyttämään sellaisia huolella valittuja, kauniita ja siististi taiteltuja hätävarapusseja.

      Poista
  2. Oli varmasti mukava retki :) Oletko ollut yön yli retkillä tuolla Karnaistenkorvessa? Osaatko sanoa miten ruuhkainen se on kesäviikonloppuisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli! :) Yöretket on tuonne vielä tekemättä, mutta uskoisin että aika rauhassa saa yöpyä. Päiväsaikaan viikonloppuina on aina ollut jokunen vastaantulija ja yleensä laavuseuraakin, mutta ei koskaan varsinaisesti ruuhkaista.

      Poista
    2. Hei, muuan lohjalainen ystäväni sanoo, ettei ainakaan hänen taannoisten laavuyöpymistensä aikaan Karnaistenkorvessa näkynyt ketään muita kulkijoita enää auringonlaskun jälkeen. Tästä on tosin aikaa, joten yöpyjämäärät laavuilla ovat saattaneet toki kasvaa vuosien mittaan.

      Poista
    3. Kiitos molemmille vastauksista. Näyttää kivalta paikalta eikä ole meiltäkään mahdottoman matkan päässä. Täytyy ottaa ensi kevään tai kesän käyntilistalle :)

      Poista